Tuli tuo kivinen tie,

jos kylmään hohkaiseen sammuvi

kuin elämä Romeonkin

Kuolla tahtoiko tuokin puu

kuolla tahtoiko tuo ikuinen arpi kaikkeudessa

Kyyneleet tiedän silmissäs sun tulvivan

niin kaikilla elämässä,

mut kyyneleet liian monien sammuvi

Rakastaa tahdoitko elämää julmaa

kuin liian kivinen tie matkalla sillä,

mut uskon ja toivon sen punaiseksi matoksi muuttuneen

Vaikeaa elämää koit sä,

mut kantaa jaksoit taakat monet

Väsyneenä lintu kaunoinen lentää ei voi,

mut tiedäthän sen kaiken tuulen ja sateen

Totuuttahan tuokin kaikkeus on,

mut avaruuteen jos huuto kantautuis

Joka päivä elää tuulessa linnut voi,

mut sielut kuolevaisen lentää ei voi

Siivet kotkan jos kasvaa mulle vois,

lentää kauas pois voisin

Kivut nuo kaiket alas polkua veisi

tuota ihmeellistä

Tuhota minut tulella halusit,

mut lentoon lähdin pöllön siivillä,

kuin se ikuinen joka hävisi;

taistelun elämän ja kuoleman

Unet nuo yölliset jos poistettua sais,

liianko onnellinen ihminen ois

Kaukaa takaa kumpujen kuulla sen voi,

kuink kaikkeus itkevi hiljaa

Annoithan minun katsoa tuleen palavaan

kun poistuin ovesta meidän kahden

Huutaa yöhän tulevaan jos voisin;

liekeistä näistä

silloinko aamu palavi takaa auringon

Nimeäni kuiskaavi tuo tumma puu taas,

mut nimeä sun etsin kuin porttia maailmojen

Vain se palavat kyyneleet sammuttaa vois

Nimesi oi kuuluvi,

kuin lausahdus tuo ikuisen rakkauden

Kuulla sen voin myös täältä kaukaa purojen yli

Korviin noihin huutaa voisin suruni mun,

mut kauanko ilma tää haihtuvi

Jotkut asiat vain kaikuvi sisällä pään,

koskaan, ei koskaan hiljeten

Katsoitko silmiin näihin kun lähdin

Tuntea palavien liekkien nuolevan avaruutta suurta

kun en palannutkaan

Mut katsoa nyt menneisyyteen ikuiseen voi en

kun äänesi huutavi apua mun

Jalkani sidotut maahan tähän on;

köysillä liian vahvoilla

Jotkut tekemäni asiat tekemättä jätin

kun palannutkaan sä et

Metsä tuo suuri jos kauneutta edustaa vois

sielut ne ikuiset palasiko

Kortit löit pöytään liian kovaa

mut häviten ne jouduin nielemään

Syvän meren hiljaisuusko myös niissä soiko,

kun kyyryssä pois kävelen

Rakastaen tulta tuota kaivertavaa

niinkuin tuota jäätävää

Kaamosko silmiisi sun nousevi kun lähdin

Myös ne kaikki silmissäni palaa;

liekkeinä

Metsä tuo suuri jos kauneutta edustaa vois

sielut ne ikuiset palasiko

Kortit löit pöytään liian kovaa

mut häviten ne jouduin nielemään

Syvän meren hiljaisuusko myös niissä soiko,

kun kyyryssä pois kävelen

Rakastaen tulta tuota kaivertavaa

niinkuin tuota jäätävää

Tuuli,

tuo ihana lohduttajani

myös sekin poistuvi mukaan muiden

Mut rakkain tiedäthän:

"Sua rakataa ikuisesti oi halusin,

mut ovi suljettu on"